sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tylliä vai ei?

Kaupallinen yhteistyö / Miss Windy Shop

On ollut taas aikamoista hulinaa! Arkipäivät kuluvat pitkälti töissä, yliopistolla ja treenatessa, joten viikonloppuisin yritän ehtiä hetken myös huilata. Nyt tosin käyn sen verran työläitä kursseja, että myös viikonloppu on kulunut osittain kouluhommien parissa. Olen tänään yrittänyt tehdä esimerkiksi eksploratiivista faktorianalyysiä SPSS-ohjelmalla, mutta en oikein tiedä, olenko tullut siitä hullua hurskaammaksi.

Kouluhommien lisäksi olen kuitenkin pitkästä aikaa ehtinyt käyttää myös ihania hameita ja mekkoja sekä korkkareita. Joskin tänään tuolla loskassa liukastellessani mietin, olisiko sittenkin pitänyt laittaa nastakengät jalkaan. Halusin kuitenkin mennä tyyli edellä, joten valitsin korkkarit!

Tilasin joulun välipäivinä Miss Windy Shopilta tämän ihanan Jasmine Forest Friends -kellohameen, johon pukeuduin uudenvuoden aattona. Miss Windy Shop toimitti tilauksen aivan ennätysajassa, sillä se oli perillä parissa päivässä. Olen aina saanut toimitukset heiltä nopeasti, mutta ajattelin, että joulun välipäivinä saattaisi toimitus olla hieman hitaampi. Sain kuitenkin sonnustautua uuteen hameeseeni uuden vuoden kunniaksi!


Käytän usein varsin hillittyjä värejä ja kuoseja, mutta tähän hameeseen ihastuin kertaheitolla. Rohkeampi pukeutuja yhdistäisi sen varmasti muihin väreihin, mutta minä pysyttelin mustassa. Tosin mielestäni mustan yläosan ja mustien sukkahousujen sekä korkkareiden kanssa kuvio pääsee vielä enemmän oikeuksiinsa. Mietin tosin myös tätä Jessie Forest Friends -neuletakkia, joka olisi myös ihana yhdistää hameeseen!


Koska yritän nykyään tehdä vaatehankintani siten, että ne ovat mahdollisimman monikäyttöisiä, mietin sitä myös tätä hametta ostaessani. Halusin hameen, joka taipuu niin arkeen kuin juhlaankin ja jota käytän monta kertaa. Polvipituinen mitta oli itselleni kaiken lisäksi ehdoton, jotta pystyisin käyttämään hametta myös töissä. Totesin tämän hameen täyttävän kyseiset kriteerit, joten päätin hankkia sen.

Kellohelmaisissa hameissa on myös sellainen hyvä puoli, että niihin saa lisää näyttävyyttä pukemalla helman alle tyllihameen! Niinpä Miss Windy Shopin suotuisalla avustuksella kokeilin seuraaviin juhliin mustaa tyllihametta mekon alla. Silloin siitä tuli enemmän 50-lukuhenkinen ja lisäksi ihana ja kauniisti laskeutuva helma pääsi minusta vielä paremmin oikeuksiinsa!

Minulla on helman alla Miss Windy Shopin musta tyllihame, sillä ajattelin sen olevan värinä kaikista monikäyttöisin yhdistettäväksi myös muihin hameisiin. Tämän hameen kaveriksi sopisi hyvin myös ivory tai valkoinen tylli! Minusta punainenkin tylli voisi olla aika veikeä. Kaikki tyllit löytää täältä


Koska olin tässä tilanteessa suuntaamassa illalliselle mieheni kanssa, valitsin yläosaksi simppelin, mustan Anna Fieldin puseron. Näin talvella käytän mielelläni hieman pidempiä hihoja, mutta mekon pariksi sopisi minusta hyvin niin kaunis ja istuva t-paita kuin esimerkiksi Dolores Black Top. Töihin yhdistäisin hameeseen mustan kashmirneuleen; voisinkin kokeilla sellaista yhdistelmää heti huomenna!

Miss Windy Shopilta muuten vinkattiin, että nyt heiltä löytyy isompi valikoima myös XS-kokoisille! Kokovalikoimaa löytyykin kaiken kokoisille mekkojen ja hameiden ystäville, ja lisäksi vielä paljon muuta laukuista toppeihin! Minä ihastuin saamaani lyhyeeseen mustaan tyllihameeseen niin paljon, että ajattelin jatkossa esitellä teille, miten yhdistän sen muihin hameisiini. Yritän myös tutkia mekkovarastoani nähdäkseni, löytyisikö sieltäkin jokin sopiva leveähelmainen mekko tyllihameen pariksi!
Mutta otsikon kysymykseen palatakseni: Jasmine Forest Friends -hame - tyllillä vai ei? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti