keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän ilta

Onpahan ollut taas päivä! Olen epätoivoisesti yrittänyt tällä viikolla lukea erästä englanninkielistä tenttikirjaa aika huonolla menestyksellä. Se liittyy erääseen kurssiin, jonka suoritan kokonaan tenttimällä. Valitettavasti tenttikirjat eivät oikein aukea minulle; pelottaa miten tentissä parin viikon kuluttua käy! Minulla on koko kevään viimeiset tentit tietenkin peräkkäisinä päivinä ja olen jo valmiiksi aivan stressaantunut. Tähän kun yhdistetään vielä kandin palautus, soppa on valmis. Menen huomenna tapaamaan ohjaajaa, joka toivottavasti auttaa minua saamaan urakan valmiiksi. Viimeksi tosin tein korjauksia neljä tuntia, joten saa nähdä, miten nyt käy.

Tänään on ystävänpäivä. Olin todella ylpeä itsestäni, kun sain aikaiseksi askarrella miehelle ystävänpäiväkortin aivan omin käsin. Yleensä nimittäin tyydyn kaupan valikoimaan, sillä minulle ei ole suotu kädentaitoihin liittyvää lahjakkuutta nimeksikään. Tällä kerralla kuitenkin ryhdistäydyin ja kortista tuli mielestäni oikein mainio (lopputuloksen voi muuten kurkata Instagramin puoelta)! Emme yleensä osta lahjoja, mutta tällä kertaa keksin miehelleni mielestäni osuvan lahjan. Niinpä ostin hänelle Puutarhanhoito poropeukaloille -kirjan, johon ajattelin itsekin syventyä sopivana hetkenä. Keväällä pitäisi nimittäin laittaa takapiha kuntoon emmekä kumpikaan ole perehtyneet  puutarhanhoitoon millään tavalla.


Mieheni oli ostanut minulle nämä ihanat kukat, jotka odottivat minua keittiön pöydällä kotiin tullessani. Lisäksi sain töissä Geisha-suklaata, jota oli tietenkin heti maistettava  häädieetistä huolimatta. Tällaiset pienet eleet kyllä ilahduttavat - etenkin tällaisena aikana, kun elämä on aika kuormittunutta.

Olen nyt helmikuussa ottanut muutamia askeleita kohti muutosta. Mitään ei ole vielä päätetty lopullisesti, mutta toivon kaiken selkeytyvän ja järjestyvän maaliskuun aikana. Ehkäpä sitten uskallan täälläkin kertoa asiasta hieman vähemmän salaperäiseen tyyliin.


Nyt alkaa ajatus pätkiä siihen malliin, että taitaa olla paras lopetella tältä illalta. Miten te vietitte ystävänpäivää? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti