lauantai 3. helmikuuta 2018

Häädieetti

Ajatus häädieetistä tuntui aluksi itselleni kaukaiselta. Koska olen normaalipainoinen, ei minulla ollut aivan ehdotonta tarvetta pudottaa painoa eikä oikein motivaatiotakaan. Hieman ennen joulua tuli kuitenkin sellainen olo, että voisin katsoa tarkemmin, mitä syön. Niinpä päätin jättää kaikki ylimääräiset herkut ja välipalat pois ruokavaliostani. Pidän todella paljon leivästä - mitä vaaleampaa ja höttöisempää sen parempaa - joten päätin myös vähentää leivän syömistä. Syön leipää ainoastaan aamulla ja illalla, joskus harvoin viikonloppuisin saatan syödä enemmänkin. Vaihdoin lisäksi höttöleivän kokonaan kaura- ja ruisleipään sekä jätin erilaiset leikkeleet pois.

Kuva: Pixabay

Olen muuten syönyt jo pitkään pääsääntöisesti ihan järkevästi, mutta langennut helposti ennen töitä ostamaan jonkun pasteijan tai täytetyn croissantin evääksi. Siitäkin huolimatta, että niistä jää usein aika ällöttävän rasvainen maku suuhun. Lisäksi välillä on tullut herkuteltua pääasiassa kaikenlaisella makealla, joskus parikin kertaa viikossa. Väsyneenä on helppo napata mukaansa suklaapatukka, vaikka tietää, ettei se oikeastaan paranna omaa oloa ollenkaan. Niinpä vaihdoin epäterveelliset välipalat terveellisempiin tuotteisiin; joskus teen itse smoothien, toisinaan pelkkä banaani riittää ja välillä syön luonnonjogurttia myslin kanssa.

Lisäksi iltaisin tuli töiden jälkeen välillä syötyä enemmän kuin tarve oli, mutta nyt olen yrittänyt hillitä itseäni. Usein pahin nälkä menee ohi, kun syö normaalin iltapalan ja sen jälkeen odottaa sekä kuulostelee oloaan hetken ennen kuin hakee lisää ruokaa. Yleensä sille ei nimittäin ole tarvetta.

Kuva: Pixabay
Herkkuja ei ole oikeastaan tehnyt ollenkaan mieli. Meillä on edelleen joulusta jäänyttä valkosuklaata keittiön kaapissa, mutta se ei onneksi ole ihan niin hyvää, että houkuttelisi liikaa. Yhden laskiaispullan tosin söin, kun äiti oli sellaiset kylään tullessaan ostanut meille. Jossain vaiheessa aion myös syödä Runebergin tortun, koska ne ovat mielestäni herkullisia! Olen viikonloppuisin  usein herkutellut dippaamalla porkkanan ja omenan paloja kermaviilidippiin. Se on toistaiseksi toiminut erittäin hyvin - katsotaan, missä vaiheessa kevättä dippivihannekset ja -hedelmät tulevat korvista ulos!

En ole koskaan ollut suuri limujen tai mehujen ystävä, joten niistä luopuminen ei ole ollut vaikeaa. Nyt alkuvuodesta ei ole myöskään ollut samalla tavalla kaikenlaisia juhlia, että olisi tullut nautittua alkoholia. Se nimittäin kerryttää nesteitä ainakin minun kroppaani todella helposti.

Minulta on nyt helmikuun alkuun mennessä lähtenyt painoa kolme kiloa, josta tosin kilo on varmastikin nesteitä. Dieettiä olisi tarkoitus jatkaa häämatkaan asti, jolle lähdemme kesäkuun puolivälissä. Häämatkalla tulee varmastikin herkuteltua enemmän kuin normaalisti, mutta jospa sen jälkeen pystyisi palaamaan taas ruotuun.

Millaisia dieettikokemuksia teillä on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti