sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tauon jälkeen

Uskomatonta, millaista vauhtia aika menee eteenpäin. Ihan oikeasti minusta on jo pitkän aikaa tuntunut siltä, että viikko alkaa ja sitten se jo seuraavassa hetkessä loppuukin. Minulla on ollut tässä periodissa nimittäin kuusi kurssia ja olen lisäksi aloittanut kandidaatintutkielman. Ylimääräistä aikaa ei näin ollen ole juuri jäänyt töiden ja opiskelun lisäksi, joten blogi ei ole pahemmin päivittynyt. Viime viikonloppu oli ylipätään ensimmäinen vapaa viikonloppuni yli kuukauteen. Vaikka tähän syksyyn on mahtunut kaikenlaista mukavaa toimintaa, täytyy myöntää, että kyseinen aikatauluttamaton viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tämä viikonloppu kuluu pitkälti ensi viikon tentteihin valmistautuessa ja ensi viikonloppu puolestaan tiiviisti töissä. Onneksi sitten koittaa pyhäinpäiväviikonloppu, jolloin minulla on vapaata!

Opiskelu- ja työkiireiden lomassa olen ehtinyt juhlia muutamia synttäreitä, käydä katsomassa Finlandia Trophya ja pistäytyä I love me -messuilla. Mukavia hengähdyksiä arjen keskellä on siis onneksi riittänyt, mikä auttaa jaksamaan. Olen myös onnistunut pitämään yllä treenirutiinia, mikä on suuri edistysaskel vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Ylipäätään näin toisena yliopistovuotena tuntuu siltä, että sekä opintojen että työn hallitseminen on helpompaa viime vuoteen verrattuna. Hieman tosin jännittää, miten saan yhdistettyä kandin, pari kurssia, työt ja harjoittelun ensi periodissa. No, yksi asia kerrallaan -metodi on tähänkin mennessä toiminut!


Tämä asu on jo muutaman viikon takaa, kun keli oli vielä aavistuksen nykyistä lämpimämpi. Saimme mieheni kanssa kihlajaislahjaksi ravintolalahjakortin, jonka päätimme käyttää eräänä syyslauantaina. Yhdistimme ravintolailtaamme myös leffassakäynnin.

En juurikaan innostunut Heidi Klumin Lidlille suunnittelemasta mallistosta, mutta kyseiseen mallistoon kuuluvat nilkkurit tarttuivat kuitenkin mukaan. Koska suuntasin lähimpään Lidliin vasta viikonloppuna sen jälkeen, kun mallisto oli tullut kauppoihin, ajattelin ettei nilkkureita olisi enää ollut jäljellä. Ilokseni löysin kuitenkin oman kokoni nilkkurit sekä nahkaisina että mokkaisina. Nämä nahkaiset nilkkurit ovatkin olleet koko syksyn ahkerassa käytössä ja istuvat jalkoihini täydellisesti. Jaksan kävellä nilkkureilla koko päivän! Mokkanilkkurit sen sijaan odottavat vielä käyttöönottoa; en ole uskaltanut sonnustautua niihin, mikäli sateen mahdollisuus päivän aikana on ollut olemassa. Uskoisin niillekin kuitenkin löytyvän vielä käyttöä!

Mint & Berryn tummansininen midimittainen hame on mielestäni aivan ihana, ja käytin sitä todella paljon koko alkusyksyn ajan! InWearin musta pusero on ikivanha, mutta edelleen hyvässä kunnossa. Se tosin on sen verran ohut, että näillä keleillä en enää tarkenisi kyseisessä puserossa.
Mietin ensin Furlan pinkin pikkulaukun yhdistämistä asuun, mutta päädyin lopulta Ralph Laurenin laukkuun. Sinne nimittäin sai hyvin mahdutettua leffaeväät. :D

Sain aamupäivällä luettua yhden tenttikirjan loppuun. Tässä periodissa olen myös poikkeuksellisesti tehnyt muistiinpanoja tenttikirjoista, mitä en ole koskaan aikaisemmin harrastanut. Katsotaan, onko muistiinpanoista hyötyä vai ei. Nyt on kuitenkin pakko jatkaa lukemista toisen kirjan parissa. Yritän tosin tauottaa lukemista siten, että käyn jossain vaiheessa juoksulenkillä. Totesin, että aivoni tarvitsevat välillä lepoa ja muuta ajateltavaa, jotta jaksan opiskella. Rentouttavaa sunnuntaita teille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti