perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuun kulutetut

Syyskuussa loppuneita kosmetiikkatuotteita kertyi mielestäni yllättävän vähän muihin kuukausiin verrattuina! No, tässä kuitenkin syyskuun loppuneet tuotteet, joiden joukossa on paljon vanhoja tuttavuuksia.

Barnängenin vartalovoiteet ovat suosikkejani, joita hamstraan aina Ruotsissa käydessäni. Saan varmaankin jouluun mennessä käytettyä loppuun nykyiset varastoni, joten täytyy sillon hamstrata taas lisää voiteita! Yleensä persikantuoksuinen voide on suosikkini, mutta viime retkellä otin kokeeksi myös acaimarjan tuoksuista voidetta. Sekään ei ollut yhtään hassumpaa, mutta ei silti voita persikkaa!

Himalaya Herbalsin silmämeikinpoistoainetta loppui taas yksi pänikällinen. Löysin kuitenkin tätä silmämeikinpoistoainetta paremman tuotteen, joten en varmaankaan hetkeen ostaa tätä Himalaya Herlbalsin versiota itselleni.

Saman valmistajan Multipurpose Creamissa on edelleen omaan makuuni turhan yrttinen tuoksu, mutta tuote kuitenkin toimii sen verran hyvin, että ostan aina uuden putkilon edellisen loputtua.


Vichyn Aqualia Thermal -sarjan suojakertoimellinen kasvovoide oli parin vuoden ajan minulla säännöllisessä käytössä. Se pitää kuitenkin levittää todella huolellisesti tai voide murenee meikin alla, joten en välttämättä ostaisi tätä enää uudelleen. Käytän yleensä Lumenen suojakertoimellista päivävoidetta näin muina vuodenaikoina kuin kesällä, mutta kesällä haluan käyttää korkeampikertoimista tuotetta kuin Lumenen päivävoide. Ensi kesäksi ostan varmaankin joltain toiselta merkiltä vähintään suojakertoimen 30 sisältävän päivävoiteen.

Lumenen 3-in-1-shine-lakka on toiminut minulla viime aikoina aluslakkana. Se on hyvä perustuote, mutta ei kuitenkaan omiin tarpeisiini täydellinen. En tiedä, mistä oikeasti löytäisin sellaisen aluslakan, joka estäisi huokoisia kynsiäni värjäytymästä keltaisiksi kynsilakan alla.

H&M:n Pink Shock -niminen lakka oli minusta oikein sähäkän pinkki lakka, mutta ei kuitenkaan pysynyt ihan yhtä hyvin minun kynsilläni kuin muut H&M:n lakat, joita olen kokeillut. En näin ollen usko ostavani tätä enää uudelleen, vaikka yleisesti pidänkin H&M:n kynsilakkoja ja ylipäätään meikkejä hinta-laatusuhteeltaan hyvinä.

Listerine Zeroa kului myös taas yksi pullollinen. Olen tosin todennut nyt noin vuoden käytön jälkeen, ettei tämäkään aine auta viemään ientulehdustani kokonaan pois. Sain uudelta hammaslääkäriltä vinkin käyttää hammasväliharjojen ja -lankojen sijaan hammastikkuja. Niinpä Listerine on nyt hetken ajan tauolla ja kokeilen, toimisiko hammastikun ja langan yhdistelmä ja veisikö se ientulehduksen vihdoin kokonaan pois suustani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti