maanantai 8. elokuuta 2016

Pariisi purtavaksi, osa 2


Viimeinen lomaviikko käynnistyi tänään, sillä ensi viikolla pitää palata taas sorvin ääreen. Sitä ennen palataan kuitenkin vielä kesälomatunnelmiin ja Pariisiin. Pariisin reissun yksi kohokohdista oli ehdottomasti Barbie-näyttely, josta vähän jo vihjaisinkin eilisessä postauksessani.


Barbie-näyttely pidetiin Les Arts Décoratifs -museossa, joka oli kuulemma sellainen museo, jossa edes minun serkkuni ei ollut käynyt aikaisemmin. Esillä oli kaikenlaisia barbeja - ihan ensimmäisestä Barbie-nukesta viimeisimpiin villityksiin. Ihastuin erityisesti Barbien eri ammatteja koskevaan osioon samoin kuin erilaisiin tunnettuja  henkilöitä tai hahmoja esittäviin barbeihin.


Ensimmäisellä New Yorkin reissullani vuonna 2008 pistäydyin FAO Schwarz -lelukaupassa, jossa sattui silloin olemaan muutamia Barbie-aiheisia "pienoisnäyttelyitä". Minuun teki silloin suuren vaikutuksen Barbie-foosball-pöytä samoin kuin Barbie-muotinäytös. Muotinäytöksessä nuket kulkivat rataa pitkin ja esittelivät kuuluisien suunnittelijoiden luomuksia. Olikin iloinen yllätys nähdä nämä molemmat osana myös tätä näyttelyä!


On vaikeaa nimetä suosikkiani näyttelystä, sillä kokonaisuus oli kerrassaan onnistunut. Oli ihan mahtavaa bongailla barbien joukosta omia lapsuuden suosikkejaan sekä ihastella vaikuttavaa kokoelmaa eri ammateissa toimivista barbeista. Barbie on ehtiväinen nainen, sillä hän on ehtinyt toimia kaikenlaisissa ammateissa presidentistä McDonald'sin työntekijään. Ihanimmat barbit ovat minusta 60-luvulta, sillä heidän kampauksensa ja vaatteensa ovat sellaisia, että minäkin voisin pukeutua niihin!


Näyttelyn kruunasi tietenkin museokaupassa vierailu, jossa ihastelin Barbien historiasta kertovaa kirjaa. Olin vähällä ostaa sellaisen itselleni muistoksi, mutta 70 euron hinta hirvitti kuitenkin sen verran, että jätin kirjan hyllyyn. Fiilistelin myös huippua Yes we Ken -mukia, jonka olin kirjan tapaan vähällä ostaa. Totesin kuitenkin, etten oikein pidä kyseisen mukin mallista arkikäytössä, joten epäilin sen jäävän vähälle käytölle. Niinpä päätin jättää mukin kauppaan, vaikka se vähän kieltämättä arvelutti.


Barbie-näyttely on avoinna syyskuun puoliväliin saakka Pariisissa. Jos olette suunnistamassa lähiaikoina Pariisiin, suosittelen näyttelyä lämpimästi! C'est magnigique!


Pariisista riittää vielä kerrottavaa yhden postauksen verran, joten pysykääpä kuulolla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti