tiistai 16. elokuuta 2016

Muuton ja remppasuunnitelmien keskellä

Huhhuh, muutto uuteen kotiin oli eilen. Olemme tehneet muuttoilmoitukset Postiin ja maistraattiin sekä lisäksi ilmoittaneet työntantajillemme ja muihin tärkeisiin paikkoihin asioista. Lisäksi olemme solmineet uuden sähkö- ja nettisopimuksen uuteen kotiimme ja irtisanoneet vanhat. Myös kotivakuutus on otettu uuteen kotiin ja ilmoitettu asiasta myös isännöitsijälle. Lisäksi olemme luonnollisesti saaneet uuden kotimme avaimet ja luovuttaneet vanhan kodin avaimet uusille omistajille.

Koska aiomme tehdä remonttia uudessa kodissamme, teimme myös siitä ilmoituksen. Mehän aiomme uusia kodissamme lattian, kattopaneelit, koko keittiön, maalata seinät ja lisäksi uusia kaikki väliovet. Lisäksi hankimme kotiimme ilmalämpöpumpun ja uusia kalusteita. Minä olisin halunnut tehdä päätökset esimerkiksi seinien ja lattian väristä jo etukäteen sekä käydä juttelemassa erilaisista keittiömahdollisuuksista. Mies haluaa kuitenkin edetä huomattavasti maltillisemmin, joten mitään edellämainituista ei ole vielä tehty. Minä olen nopea päätöksissäni, mutta mies taas harkitsevainen. Tasapainotamme varmasti tässä suhteessa toisiamme, vaikka toisinaan tällaisen hötkyilijän on vaikea malttaa mielensä harkitsevaisen tyypin kanssa. Aina välillä tekee mieli napsutella sormia toisen naaman edessä ja hokea, että päätä jo. :D

Täytyy tosi myöntää, että ilman miestä ja hänen maltillisuuttaan tuskin olisimme löytäneet niin kivaa uutta kotia kuin loppujen lopuksi löysimme. Minä nimittäin olisin jo moneen kertaan malttamattomuuksissani ostanut asunnon, joka ei sitten välttämättä olisikaan ihan täysin vastannut tarpeitamme.

Vanhan kodin muuttokaaosta

Täytyy siis sietää vielä pahvilaatikkoelämää jonkun verran, onneksi sentään vaatteet ja kylpyhuoneen sekä pikkuvessan tavarat voi jo siirtää paikoilleen. Yleensä olen laittanut tavarat parissa päivässä paikoilleen muuton jälkeen, mutta nyt tuo edessä häämöttävä remontti tosiaan rajoittaa tätä prosessia. Ei ole järkevää siirtää astioita keittiön kaappeihin, jotka joka tapauksessa on tarkoitus pian purkaa. Odotan kauhulla aikaa ilman liettä ja uunia, mutta kaipa siitäkin selviää. Täytyy vain toivoa, ettei remontti veny ihan mahdottoman pitkäksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti