lauantai 9. heinäkuuta 2016

Iltapäivätee Salutorgetissa

Kirjoittelin aikaisemmin tänä vuonna iltapäiväteestä Kämpissä ja tällä kertaa ajattelin kertoa Salutorgetin iltapäiväteestä! Olin jälleen liikkeellä serkkuni kanssa ja jälleen kerran aloitimme iltapäiväteemme lasillisella kuohuvaa.


Valitsin teeksi Söderblandning-teen, joka oli minusta todella hyvän makuista. Kuulin myös ensimmäistä kertaa, että tätä teetä olisi saatavana myös vihreänä versiona. Olen aina juonut (niin kuin tälläkin kerralla) mustaa Söderblandningia, mutta tällä kerralla opin, että sitä saa myös vihreänä.


Tarjottavista pidin erityisesti skonsseista, jotka olivat parempia kuin Kämpissä. Myös skonssien täytteet olivat herkullisia. Kokonaisuutena pidin ehkä kuitenkin enemmän Kämpin tarjottavista, mutta hinta-laatusuhteeltaan Salutorget vie silti voiton. Salutorgetin iltapäiväteen hinta oli nimittäin huomattavasti Kämpin vastaavaa edullisempi. Tulen varmasti vielä joskus uudelleen!

Ilta jatkui Kämpin terassilla, sillä lomalla on aikaa hummailla kaupungilla ihan eri tavalla kuin arkena. Aika virkistävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti