sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kuulumisia!

Mahtavaa vappupäivää, joka on samalla toukokuun ensimmäinen päivä! Pitkästä aikaa ajattelin esitellä jotain muuta kuin vaatehankintojani (niitäkin tosin on vielä luvassa) ja kosmetiikkaa. On nimittäin aika aloittaa toukokuun ensimmäinen päivä kuulumisilla!

En tehnyt poikkeuksellisesti mitään ihmeempää vappuaattona; olin töissä ja illan hengailin kotona. Mies lähti juhlimaan vappua ja uutta työtään kavereidensa kanssa, mutta minä tosiaan jäin kotiin. On nimittäin aika paljon työ- ja muita juttuja tehtävänä, mutta onneksi toukokuun puolivälin jälkeen helpottaa! Olisi kyllä ollut kiva lähteä vappubrunssille tai -piknikille, mutta tosiaan nyt ei aika oikein riitä sellaiseen.
Pyysin mieheltä ponia, sain tällaisen!

Minun asunnostani tehty ehdollinen tarjous on muuten edennyt siten, että ostaja on saanut oman asuntonsa kaupaksi. Niinpä meidän olisi tarkoitus tehdä kaupat asunnosta nyt toukokuun puolivälissä! Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että kunhan miehen asunnon ostaja saa omansa (ensin myyntiin ja sitten) kaupaksi, pääsemme vihdoin todella muuttamaan! Näin kahden asunnon omistajina muutto on aika pitkällinen prosessi, mutta pian voimme alkaa tehdä tarjouksia mielenkiintoisista kohteista!

Maltan tuskin odottaa, että pääsen sisustamaan uutta kotia! Tämä nykyinen kotimme on hyvin pitkälti mieheni maun mukaan sisustettu, sillä muutin reilu vuosi sitten hänen asuntoonsa. Mies on remontoinut asunnon ihan tyylikkäästi, mutta hyvin pitkälti tyylinsä mukaiseksi. Vaikka makumme käyvätkin aika hyvin yhteen, toivoisin tulevaan kotiin hieman raikkaampaa yleisilmettä ja tilavampaa keittiötä. Lisäksi ehdin omassa asunnossani tottua terassipihaan, joten maltan tuskin odottaa, että saan omat puutarhakalusteeni sekä grillin sijoitettua uuden kodin pihaan! Odotan jopa innolla muuttolaatikoiden pakkaamista ja purkamista, vaikka vuosi sitten vannoin, etten muuta kyllä seuraavaan viiteen vuoteen yhtään minnekään! Jospa seuraavassa kodissa olisi aavistus enemmän säilytystilaa, niin laatikoiden purkaminen olisi hieman helpompaa.

Huhtikuu on ollut todella kiireinen eikä miehen kanssa ole oikein ollut yhteistä aikaa. Niinpä olemme päättäneet viettää helatorstaina ihan oikeaa date nightia pitkästä aikaa; tarkoituksena on ainakin mennä syömään ja muutenkin vain nauttia yhteisestä vapaapäivästä!

Kaiken lisäksi meidänkin taloudestamme löytyy nykyään auto! Mies tarvitsee sitä omassa työssään ja kieltämättä minuakin kiinnostaa ajatus mennä välillä julkisten sijaan autolla töihin. Auto tuntui myös todella luksukselta viime torstaina, kun ulkona satoi kaatamalla ja mies nappasi minut mukaan juna-asemalta. Nyt minun pitäisi vielä opetella ajamaan sitä! Minulla on ollut jo lähes kymmenen vuotta ajokortti, mutta en ajamisesta ei ole koskaan muodostunut rutiinia. Niinpä joudun nyt aloittamaan ajamisen opiskelemisen käytännössä nollasta. Pidän tavoitteenani oppia ajamaan autoa ennen kuin täytän 30; pitäkää peukkuja! :)

Hoksasin myös, että kesäloma häämöttää jo nurkan takana! Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla se on kahden kuukauden mittainen ja alkaa hieman ennen juhannusta. Mies ei aio uuden työn vuoksi pitää sen kummemmin lomaa, mutta saattaa olla, että lähdemme kuitenkin viikon mittaiselle rantalomalle jossain vaiheessa. Alunperin tarkoitus oli mennä Lissaboniin, mutta aikataulusyistä emme ainakaan tänä kesänä pääse lähtemään sinne. Ensi kesänä puolestaan olisi tarkoitus lomailla sekä New Yorkissa että Floridassa, joten tämän kesän reissu olisi tarkoitus toteuttaa aika pienellä budjetilla. Katsotaan, minne päädymme!

Lomafiiliksiä viime kesän Kreetan reissulta
Mitä teille kuuluu? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti