torstai 3. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Kävin sunnuntaina keskustassa tapaamassa Pariisissa asuvaa serkkuani, joka on parhaillaan visiitillä Suomessa. Huomenna menen pikkujouluihin, jotka samalla ovat ikään kuin serkkuni läksiäiset. Pitääkin alkaa miettiä, mitä puen päälleni! Lisäksi lauantaina vietämme ystäväni A:n kanssa omia pikkujouluja ja sunnuntaina puolestaan menemme miehen kanssa minun vanhemmilleni juhlistamaan itsenäisyyspäivää. Paljon mukavaa tekemistä on siis luvassa! :)


Kolmen tunnin kahvittelun jälkeen suuntasin kotimatkalla vielä tutkimaan Stockan jouluikkunaa. En tiedä, onko minusta tullut liian vanha vai onko jouluikkuna huonompi kuin aikoinaan. En nimittäin ole moneen vuoteen suuremmin innostunut jouluikkunasta, vaikka käyn joka vuosi tsekkaamassa sen.


Sunnuntaina itsenäisyyspäivänä on ensimmäinen vapaapäiväni kolmeen viikkoon, ja sen jälkeen pitäisi jaksaa vielä parin viikon työputki ennen joululomaa. Ennen lomaa en ehdi tehdä oikein mitään ihmeellistä, mutta sitten joululomalla aion tehdä kaikkia mukavia jouluasioita! Ajattelin hakea joulutunnelmaa vielä ennen aattoa Tuomaan markkinoilta, joilla viihdyin viime vuonna kahteen otteeseen. Lisäksi sain miehen lupautumaan mukaan Koiramäen pajutallille, jossa käyminen on ollut osa viime vuosien joulutraditiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti