tiistai 3. marraskuuta 2015

Ylisuuri pusero

Tällä viikolla esittelyssä on paljon rentoja asuja. Ehkäpä ne kuvastavat omaa mielialaani; kylmällä kelillä tekee mieli pukeutua lämpimiin ja pehmeisiin vaatteisiin. Kaiken lisäksi tämä asu on todella mukava päällä!


Minulla on tämä VILAn vesiputouskauluksellinen musta paita kahdessa eri koossa; toinen on XS ja toinen S. Tässä kuvassa minulla on päällä S-kokoinen pusero, joka minun pituiselleni käy melkeinpä mekosta! Luulin ostavani saman paidan samassa koossa, mutta vahingossa ostinkin kaksi eri kokoista paitaa. No, eipä se haittaa, sillä tätä pidempää paitaa käytän välillä trikoiden kanssa mekkona. En tiedä, olenko ainoa, mutta pidän melkein aina kaikkien pitkähihaisten puseroiden hihoja hieman käärittyinä. Jostain syystä minulle on tullut sellainen tapa!


Jalassa minulla on VILAn ruskeat housut, jotka ovat jo monta vuotta vanhat. Lisäksi yhdistin asuun ihanat ystäväni neulomat pöllösukat. Meillä on kotona varsin viileää, sillä mies on huomattavasti kuumaverisempi kuin minä. Niinpä kuljen kotona usien villasukissa, jotta pysyisin itse lämpimänä eikä miehen tarvitse hikoilla liian kuumassa. Nämä villasukat ovatkin täydelliset kotisukat!


Olen viime aikoina innostunut pitämään hiuksiani tällaisella lettikampauksella, jossa hiukset sidotaan ensin poninhännälle ja sitten letitetään. Olen jo aikaisemminkin kertonut, miten huono olen tekemään kampauksia. Olen kuitenkin kehittänyt tästä samasta kampauksesta myös nutturakampauksen, jonka ehkä voisin joskus esitellä!

Oletko sinä ahkera kampausten tekijä vai  yhtä laiska kuin minä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti